Perjantaina 14.5 matkattiin Somerolle Ruutin kanssa ja siellä koitettiin paimennusta Klossnereiden ohjauksessa. Alkuun oli aamupala, sitten kaksi kertaa paimennus sessio, ruoka tauko ja taas kaksi paimennus sessiota.
Ruutin ekat kaksi kertaa meni sytyttelyyn, oljissa oli niin kivoja hajuja ja syötävää. Mentiin siis liinassa ettei jämähtänyt kokoajan syömään. Saatiin välillä kiinnostumaan lampaista ja niissäkin haukkuen säntäsi niitä kohden. Muutamia tällaisia kovasti kehuen ja toisella kertaa aika sama juttu, mentiin yhdessä niitä kohden. Kolmas ja neljäs kerta oli vähän mieli muuttunut ja vähän enemmän kiinnosti, nyt häntä laski myös. Yritti välillä käydä nostamassa jalkaa tai nuuskia mutta suurimmaksi osaksi oli jo vähän paimennuksen näköistä.
Ruutilla ei niin sellaista sisäistä paloa vielä löytynyt. Kun säntäsi haukkuen niitä ajamaan, olisi mielellään napannut tehosteeksi, siihen autti suhahdus ja käsimerkki. Marika sanoi, ettei se nyt ihan toivoton tapaus ole.
En nyt tiedä mennäänkö koittamaan, ei Ruuti tajunnut oikein samaa hauskuutta siitä kuin muut. Ehkä sitten seuraavan bortsun kanssa joskus.
Kuvia paimennuksesta
- Sinin (Sooda &Chad bc:t) ottamat
- Eijan (colliet Bono & pentu) ottamat
Sinin kuvaamia:






myös tällaisia nuuskimus otoksia moni

Eijan otttamia:


Vau! Te ootte tehneet vaikka mitä kivaa!! Ja onnittelut ERInomaisesta Ruutista ;0)
Kirjoittanut susan | Julkaistu 21.5.2010
klo 9:17 am
Joo toi helatorstai viikko oli aika lajikirjoinen ja kiireinen.
Kirjoittanut Tiia | Julkaistu 22.5.2010
klo 5:02 am